"Tuntuu kun olis pudonnut flyygeli päähän", totesi urkurianoppini puhelimessa. Ajatelkaas, hän sai flyygelin. Sellaistakin siis saattaa tapahtua. Varokaa vaan.
Kaikki kävi niin nopeasti, että kun anoppi ilahtuneena päätti ottaa lahjan vastaan, olikin uljas soitin jo matkalla kohti Turkua. Tilanahtauden vuoksi soitin päätyi meille. Keskiyön tunneilla urheat kuljetusfirman miehet purkivat vähän eteistämme, ja esittivät niin kerrassaan verratonta puusketta ja puhinaa että useat kätilöt olisivat jo puhjenneet kyyneliin. Se oli oikea jännitysnäytelmä.
Olohuonetetris on vielä kesken, mutta olemme jo iloisia lainaflyygelistämme. Soitin on tietysti ihan tolkuttoman epävireessä kaiken roudaamisen jäljiltä, mutta mieheni onkin ilahduttanut minua soittamalla valittuja paloja siitä ainoasta kappaleesta, joka kuulostaa mahtavalta myös kapakkavireisenä:
Maple leaf rag.
Ja sitten jotain ihan muuta: kudoin itselleni vihreän version Lissun punaisesta piposta. Vähän sotkua tuolla kavennuksissa, joo, mutta ei haittaa. Tupsu puuttuu vielä.
Olipahan muuten tosi hankala kuvattava. Tämä on paras kuva niistä kymmenistä otoksista.
Shortly: My musician mother in law got a grand piano as a gift. Things like that can happen, so be aware. The valiant instrument didnt fit in her home, so after some livingroom tetris, the giant lives now with us. It is very out of tune after all that moving and tossing and pulling. The piano movers had to tear down a little piece of our hall way to get it thru. It really was quite tensed, almost like birthgiving. So, my husband has entertained me with playing parts of the only piece of music that actually sounds cool even if out of tune: Maple leaf rag.And then, something complitely different: I made a green version of Liisu´s red hat for myself. The tassel still missing and some errors in the decreasing, but i like it anyway. And boy, was that hard to photograph! That is the best pic of many many trys.
En tykkää syksystä, mutta tykkään lumesta. Oi jos tänä vuonna tulisikin aikaisin lunta!
Ajattelin lähettää lumityttöjä Pariisiin. Tuli keveä mieli näiden tunnelmasta. Toivottavasti tunnelma ei kaikkoa valmiiksi ommellusta. Voi kuinka kiehtovaa on keskeneräisyys! Aina aina nautin siitä.
Hän kertoi tarkkaan minkälaisen paidan haluaisi: Piti olla vyö, joka sidotaan taakse, "rynttyhihat", linnanneitomeininkiä, vihreä olisi kelpo väri, muttei sitten missään nimessä taskuja.
Jos näyttää siltä, että suloinen omenanpoimijatar on pukeutunut pöytäliinaan, niin olette aivan oikeassa. Tästä löytyy jopa vähän steariinia hihasta.
Synttärilahjaksi S:n ystävälle. Vanha kunnon sukka-apina (tätä oli toivottu!) ja kirjastokassi.
Vähän on jäykät ilmeet täällä. En vieläkään jaksa kunnolla. Takkuista on.
Pinwheel tuli jotenkuten päätökseen. Tätä oli kiva neuloa, ja joskus teen uuden niin, että valitsen langat ihan vartavasten. Koevedos, sovitaan niin.
Ei ehkä kuitenkaan fiksuin tapa järjestää lapselle nuottivihko, mutta kuitenkin. Printtasin netistä nuottipaperia (jostain uumenesta, nuottipaperia löytyy paljon paljon), liimasin, leikkasin ja ompelin. Kannet leikattu rikkinäisestä lastenkirjasta.
Minulla oli kerran ystävä, joka kirjoitti nuotit valkoiselle paperille, jonka alle oli laittanut nuottipaperin niin että viivasto kuulsi läpi. Niitä viivattomia nuotteja oli paljon. Sanoi että säästää rahaa, kun ei tarvitse ostaa kuin yksi arkki oikeaa, viivallista paperia.
Maybe not the wisest way to get music paper book for a child, but one way at least. And we were in a hurry.
Muunsin ja pienensin kauniin, mutta ihmiselle täysin epäsopivan paidan S:lle söpöilypaidaksi. Olen vieläkin niin väsynyt että vaikka muistin otta paidasta "ennen"-kuvan, en kuitenkaan tajunnut kuvan olevan täysin epätarkka. Kuvaa kyllä hyvin olotilaani.
Before and after. I was so tired when i took the before picture, that i really didnt notice the picture beeing all blurred. I am all blurred. 
On hyvä juttu, kun sohvan takana on sänky. Ja että sohvassa on jykevä selkänoja. Aina valmis sorminukketeatteri!
Minä taisin olla ainoa, joka täällä tälläkertaa sairasti. Olen vieläkin ihan reporanka vaikken edes kuumeillut kunnolla. Kummallista.
"Tuntuu kun olis pudonnut flyygeli päähän", totesi urkurianoppini puhelimessa. Ajatelkaas, hän sai flyygelin. Sellaistakin siis saattaa tapahtua. Varokaa vaan.
Olohuonetetris on vielä kesken, mutta olemme jo iloisia lainaflyygelistämme. Soitin on tietysti ihan tolkuttoman epävireessä kaiken roudaamisen jäljiltä, mutta mieheni onkin ilahduttanut minua soittamalla valittuja paloja siitä ainoasta kappaleesta, joka kuulostaa mahtavalta myös kapakkavireisenä: Maple leaf rag.
Ja sitten jotain ihan muuta: kudoin itselleni vihreän version Lissun punaisesta piposta. Vähän sotkua tuolla kavennuksissa, joo, mutta ei haittaa. Tupsu puuttuu vielä.
Yritän nyt tosi kovasti pitää syksystä, ajatella myönteisiä ja reippaita ajatuksia.
